Parampara – guru ja oppilas. Guru Purnima 31.7.2015.

Parampara tarkoittaa opin ja tiedon katkeamatonta siirtymistä opettajalta eli gurulta oppilaalle. Perinteisesti oppilas on pyytänyt opettajaa ottamaan hänet oppilaakseen ja guru on saattanut testata tulevan oppilaansa sitoutumista opettamaansa aiheeseen ennenkuin on hyväksynyt hänet oppilaakseen. Tällä menettelyllä on taattu ettei oppilas tuhlaa opettajan aikaa ja osaamista, ja että oppilas on todella motivoitunut oppimaan.

Elokuussa 2006 osallistuin Gurujin ohjaamaan joogaharjoitukseen Helsingissä.
Elokuussa 2006 osallistuin Gurujin ohjaamaan joogaharjoitukseen Helsingissä.

Valituiksi tulleet oppilaat pääsevät osalliseksi kaikesta siitä tiedosta ja osaamisesta mitä opettajalla on oman kokemuksensa ja tietämyksensä perusteella opettaa oppilailleen joogasta. Tämä laaja tietämys joogasta ei siirry oppilaalle lyhyessä ajassa vaan useamman vuoden oppimisen myötä. Kuten Sri K. Pattabhi Jois sanoi, ”Slow is good. Why hurry?”. Tällöin opettaja voi varmistua siitä, että hänen opettamansa tieto siirtyy oikein ymmärrettynä eteenpäin oppilaalle, josta saattaa aikanaan tulla opettaja.

Edelleenkin joogaperinne siirtyy eteenpäin opettajalta oppilaalle, mutta hieman eri lähtökohdista kuin ennen. Nykyään oppilas valitsee opettajansa sen sijaan että opettaja valitsisi oppilaansa. Toisinaan myös oppilailla itsellään saattaa olla vahva näkemys opettajansa taidoista tai taitamattomuudesta, ja oppilaat osaavat myös vaatia maksetuille rahoillensa vastiketta opettajalta: kehon tulee notkistua ja vahvistua ennätysajassa, joogaharjoituksen tulee olla mukavaa ja miellyttävää, ja opettajan tulee osata parantaa vaiva kuin vaiva… Oppilaalta sitä vastoin harvoin odotetaan mitään.

Millaisia odotuksia opettajalla sitten voisi olla oppilaansa suhteen? Oppilaan tulisi olla sitoutunut, motivoitunut, ahkera ja luottavainen opettajansa kokemukseen ja tietoon. Opettajan tehtävänä on nimittäin siirtää vanhaa ja arvokasta joogaperinnettä katkeamatta eteenpäin ja kannustaa oppilastaan eteenpäin karikkoisella (!) joogapolulla. Ennenkaikkea oppilaan tulisi harjoitella säännöllisesti saman opettajan johdolla useamman vuoden ajan. Kuinka moni oppilas nykyään haluaa sitoutua vuosia kestävään säännölliseen harjoitteluun saman opettajan johdolla? Trendikkäät uudet joogamuodot kun houkuttevat kokeilemaan aina jotakin uutta, ja jos joogaharjoitus alkaa käymään liian vaikeaksi, niin ainahan voi osallistua uuden joogamuodon alkeiskurssille, vaihtaa studiota tai opettajaa, tai lajia.

Vain säännöllinen ja pitkäkestoinen joogaharjoittelu johtaa pysyviin muutoksiin.
Vain säännöllinen ja pitkäkestoinen joogaharjoittelu johtaa pysyviin muutoksiin.

Harvoin kuitenkaan uutuuden viehätys kestää kovin kauan ja taas jossain vaiheessa uusikin muuttuu helposta ja mukavasta tylsäksi tai haastavaksi. Tämä onkin joogassa se ratkaisevin hetki! Kun harjoituksessa joutuu ponnistelemaan, niin tällöin myös oppii jotain todellista ja tärkeää itsestään. Vaikea harjoitus ei koskaan tunnu mukavalta siinä hetkessä ja yleensä ns. huonon harjoituksen tuoman opin ymmärtää vasta jälkeenpäin – kaikella on siis tarkoituksensa, myös huonoilla ja vaikeilla joogaharjoituksilla, jolloin tuntuu ettei keho taivu asentoihin, mieli harhailee menneisyydessä ja tulevaisuudessa, epämiellyttäviä tunteita alkaa nousta pintaan, yhteys omaan itseen ja kehoon on tipotiessään ja tekisi mieli tehdä jotain aivan muuta.

Nämä ovat kuitenkin olleet juuri niitä hetkiä, jolloin olen oppinut kaikkien eniten. Annanko periksi mielelleni ja egolleni ja lopetan harjoituksen, vai luotanko perinteeseen ja opettajaan, joka kehottaa minua harjoittelemaan? Luovuttaessani olen saanut hetkellistä mielihyvää, mutta ponnistellessani sinnikkäästi eteenpäin olen aina oppinut jotain tärkeää kuten sen, että kehoni jaksaa ja osaa paljon enemmän kuin mitä mieleni luulee ja että epämiellyttävät tunteet kuuluvat elämään siinä missä ilo, myötätunto ja onnellisuuskin.

Jooga on ihmeellinen harjoitus moneltakin osin. On aivan eri asia tehdä omatoiminen harjoitus yksin kotona kuin yhdessä muiden kanssa joogasalilla opettajan valvovan silmän alla. Itse pidän jälkimmäisestä vaihtoehdosta! Tällöin tunnen olevani osa suurempaa kokonaisuutta ja saavani oppia joogapolulla edempänä olevilta kanssajoogeilta sekä tietysti myös gurultani. Miten guru sitten löytyy? Sanotaan, että guru saapuu eteesi silloin kun olet itse siihen valmis. Oman guruni löysin 17 vuoden joogaharjoittelun jälkeen tämän vuoden tammikuussa (2015) Kaliforniasta.

Joogaharjoitukseni Turun Astangajoogakoululla 2000-luvun alussa.
Harjoittelin päivittäin Turun Astangajoogakoululla 2000-luvun alussa.

Aloittaessani astangajoogan Turussa 2000-luvun alussa kävin päivittäin joogasalilla harjoittelemassa yhdessä muiden kanssa: toisinaan ohjatuilla tunneilla ja toisinaan taas omatoimisilla Mysore-tunneilla. Tällöin harjoitukseni edistyi huimaa vauhtia, näin jälkikäteen tarkasteltuna. Valitettavasti harjoitukseni alkuaikoina ei Turussa ollut edistyneitä astangajoogaohjaajia, vaan myös ohjaajat olivat joko oman astangajoogapolkunsa tai joogaopettajauransa alkutaipaleella, sillä astangajooga oli tällöin vasta rantautumassa Suomeen. Ohjaajat olivat toki hyviä ja innostuneita, mutta heiltä puuttui kokemus, jonka vain vuosien säännöllinen harjoittelu tuo mukanaan. Tämä ei minua häirinnyt lainkaan, vaan nautin suunnattomasti joogaharjoituksestani, joka itsessään opetti minulle paljon – enemmän kuin yksikään ohjaajista, jotka pikemminkin vain ohjasivat joogaa opettamisen sijasta.

Joogaharjoitus itsessään on aina ollut minulle “suuri” guru, jonka avulla olen oppinut paljon. Harjoituksen aikana käyn läpi erilaisia asioita: toisinaan opin jotakin fyysisen kehoni vahvuuksista ja heikkouksista, toisinaan taas huomaan mieleni kiinnittyvän johonkin tiettyyn ajatukseen, ja silloin tällöin koen pääseväni matkalle syvälle sieluuni, joka intuitiivisesti opettaa minulle jotakin. Mutta mitä kauemmin olin tehnyt harjoitustani ilman opettajaa niin sitä vaikeammaksi ja hitaammaksi oppiminen kävi. Mieleeni nousi toistuvasti sama ajatus: ”Jos saisin tehdä joogaharjoitukseni yhdessä opettajan kanssa päivittäin, niin edistyisin joogapolullani nopeammin ja paremmin.” Egoni halusi siis mennä eteenpäin, edistyä ja tulla paremmaksi.

Mitä vikaa sitten on omatoimisessa hitaasti etenevässä harjoituksessa? Ei luultavasti mitään, mutta vaatii paljon enemmän itsekuria, aikaa ja itsensä hyväksymistä harjoitella itsekseen ja kohdata yksin turhautumista ja epäonnistumista kuin tehdä harjoitus opettajan johdolla ja muiden joogien läsnäollessa. Paljon useammin annan periksi mielelleni ja egolleni harjoitellessani yksin kuin joogatessani opettajan ohjauksessa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen omatoimiseen itsenäiseen kotiharjoitteluuni, sillä minulla on mitä harjoitella. Kesäkuussa sain joogata guruni Tim Millerin johdolla ja jakaa joogakokemuksia yhdessä muiden joogien kanssa kahden viikon ajan. Opin niin paljon uutta, että sulattelen vieläkin näitä oppeja omissa joogaharjoituksissani. Ilman opettajaani junnaisin paikallani turhautuneena, vihaisena ja tietämättömänä.

Montako gurua löydät kuvasta? Paramparaa usean sukupolven verran.
Montako gurua löydät kuvasta? Paramparaa usean sukupolven verran.

Etsiessäni itselleni gurua löysin onnekseni henkilön, jolla on pitkä kokemus astangajoogasta sekä Gurujin oppilaana että opettajana tuhansille oppilaille. Tim Miller on opettajana aivan omaa luokkaansa! Hänen opetuksessaan korostuu astangajoogan monimuotoisuus eli kaikki kahdeksan haaraa: yama, niyama, asana, pranayama, pratyahara, dharana, dhyana, samadhi. Tunnelma Timjin joogaharjoituksissa on iloinen, keskittynyt, harras, omistautunut, osaava, lämmin (jopa hikinen!), myötätuntoinen… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Joogassa opettajan rooli oppilaan edistymisessä on huomattava. Toki edistyminen on myös oppilaasta itsestään kiinni, mutta matka joogapolun karikkojen läpi sujuu joutuisammin gurun opastuksella. Joogaharjoitus itsessään on myös guru, joka opettaa, mutta helpompaa on kulkea matka yhdessä jonkun toisen kanssa kuin aivan yksin. Tästä syystä guruja eli opettajia, jotka poistavat harhan ja pimeyden juhlitaan kerran vuodessa kesä-heinäkuussa täydenkuun aikaan eli Guru Purnimana, joka on myös Gurujin syntymäpäivä.

Tirumalai Krishnamacharya on modernin joogan isä.
Tirumalai Krishnamacharya on modernin joogan isä.

Haluan tänään 31.7.2015, jolloin on täysikuu ja Guru Purnima, korostaa kaikkien aikaisempien joogaopettajien roolia joogaperinteen lähettiläinä – ilman Yogeshwara Ramamohana Brahmacharia ei olisi Tirumalai Krishnamacharyaa ja modernia joogaa; ilman Krishnamacharyaa ei olisi Krishna Pattabhi Joisin astangajoogaa; ilman Gurujia ei olisi Tim Millerin joogatietämystä; ilman Timjiä en olisi tullut osaavammaksi joogaopettajaksi.

Olen erittäin kiitollinen kaikille joogaopettajilleni, ja erittäin onnellinen ja etuoikeutettu saadessani olla osa tätä joogaperinteen jatkumoa opettaessani astangajoogaa sen kaikissa muodoissa omille joogaoppilailleni Karma Studiolla.

OM

vande gurunam caranaravinde

sandarsita svatma sukhavabodhe

nishsreyase jangalikayamane

samsara halahala mohasantyai

abahu purusakaram

sankhacakrasi dharinam

sahasra sirasam svetam

pranamami patanjalim

OM

Opettajiani ja oppilaitani kunnioittaen ja kiittäen,

Jatta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: